Aamulla ehdittiin käydä tunnin metsälenkillä, sitten kiireenvilkaa töihin ja koirat jäivät kotiin huilaamaan.
Ja hyvin onkin huilattu, iltasella väsynyttä emäntää vastassa oli 4 iloista terrieriä täynnä energiaa.
Ajattelin keksiä koiruuksille jotain helppoa puuhasteltavaa, ja päätin tarjoilla iltaruuan kongeista. (Idea tosin meinasi kariutua jo alkumetreille, kun neljättä kongia ei meinannut löytyä mistään...)
No, kaikki Kongit lopulta löytyi, ja täytettiin herkullisen näköisella possu&nauta palaliha-kasvissose sörsselillä. Ihan koko annoksia ei saanut sisään ahdettua, vaan loput syötiin perinteisesti kulhoista "alkupalana".
Vaikka ihan kivaa vaihtelua normi ruokakupeista syömiseen tämäkin, niin puuhastelua ei tästä kyllä kovin pitkäksi aikaa riittänyt... Muutamassa minutissa putkilot tyhjättiin kielillä kaivamalla, paitsi Vuokko, joka omaan tyyliinsä viskoi Kongia pitkin suihkukaappia ja näin yritti saada evästä sielä tippumaan. Mutta ainakin Vuokolla riitti tekemistä pidemmäksi aikaa ;D
Täytynee seuraavan kerran laittaa vähän haastavampaa täytettä, tai laittaa sinne hyvissä ajoin ruoka ja pakastaa se niin on vähän enemmän tekemistä.
Huomenna Vienon joululoma loppuu, kun Agilitytreenit taas starttaavat Mouhiksella. Mukava homma, johan tätä on odoteltukin, tuumaa Vieno. Ja emäntä on samaa mieltä :)


0 kommenttia:
Lähetä kommentti