perjantai, 8. lokakuuta 2010

Vienon kuulumisia

Ihanaa, Vienon juoksujen loppumisesta jo 4 viikkoa, eikä valeraskausoireista tietoakaan!
Vapulla ja Vuokolla ei valeraskauksia ole koskaan ollut, ja siksi olikin outoa kun Vienolla juoksujen jälkeen alkoi tissit kasvaa, "pentuja" hoivattiin ja mikään aktiviteetti ei kiinnostanut pätkän vertaa. Onneksi oireet oli Vienollakin melko lieviä, pentujen hoivaaminen loppui kun "pennut" eli pari pehmolelua otetiin pois ja kaikki muutkin lelut jemmattiin parempaan talteen. Ärsyttävin oire vaan oli se totaalinen haluttomuus ja flegmaattisuus, treeneistä ei meinannut tulla mitään, eikä mitkään lelut käyneet palkaksi muuten täysin leluilla palkattavalle koiralle.
Seuraavan juoksun kohdalla tiesin varautua, ja ensimmäisestä juoksupäivästä Vieno sai ruokansa joukossa vadelmanlehtitabletin , ruoka-annosten kokoa vähän pienennettiin, ja liikuntaa ym puuhastelua lisättiin. Näillä on menty kaikkien juoksujen kohdalla, niin myös tällä kertaa, eikä valeraskaudesta mitään merkkejä! Treenit on sujuneet ihan normaaliin tapaan, ja kiinnostus leluja kohtaan on säilynyt ennallaan. Jes! :)
Onhan tässä toki vielä muutama viikko jäljellä siihen kun "pennut" syntyisivät, mutta hyvältä näyttää tähän mennessä.

Keskiviikkona oli taas Vienon aglitytreenit ProCanis hallilla Mouhijärvellä. Treenit meni muuten kivasti, mutta Vieno on nyt keksinyt että pujottelun voi lopettaa siinä kymmenennen kepin kohdalla... Eipä muuta kuin keppitreeniä sitten enemmän.

Huomenna olisikin ohjelmassa veritystalkoot Ähtärissä, sillä sunnuntaina on Vienon ekat MEJÄ-kokeet! Hih, vähän jännää, lähinnä se oma osuus että osaan huomenna suunnistaa jäljen oikein, ja vielä muistan sunnuntaina opastaa jäljen oikein... ;)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti