sunnuntai, 3. lokakuuta 2010

Vieno Mejäilemässä

Käytiin eilen tekemässä Vienolle pieni MEJÄ-harjoitusjälki, joka sitten tänä aamuna ajettiin.

Tänään ensin käytiin pienellä aamulenkillä ja sitten siirryttiin autolla lähemmäs jälkeä. Kävin viemässä sorkan kaadolle, otin Vienon autosta ja puin valjaat ja jälkipiuhan, ja lähdettiin kävelemään kohti jäljen aloitusta. Vieno oli ihan innoissaan! Hurjaa kyytiä veti eteenpäin, tiesi kyllä mitä pääsee kohta tekemään.
Koejäljellä koiraa saa opastaa ekat 10 metriä, ja tänään oli tarkoitus treenata tuo alkupätkän opastus huolella, yleensä kun olen näyttänyt vain alkumakuun ja päästänyt Vienon jäljelle. Alkumakuuta Vieno tutki hetken, ja sitten suuntasi intoa täynnä jäljelle. Tässä vaiheessa vaan sitä energiaa ja intoa on niin paljon, että alun opastus tulee kyllä tarpeeseen, saa sillä hieman rauhoitettua koiraa, muuten saattaa tulla hukka jo alkupätkällä kun ei innostukseltaan ehdi keskittymään kunnolla.

Eka osuus meni tosi kivasti, ensimmäinen kulma ja makuu löytyi, sitä Vieno hetken tutki ja jatkoi hienosti oikeaan suuntaan. Tokalla osuudella vähän harhaili jäljen vierellä, mutta ei kuitenkaan kauemmas lähtenyt huitelemaan, ja toka kulmakin taas lötyi ja merkattiin. Tässä vaiheessa sitten tuli hukka, Vieno lähti ihan muuhun suuntaan kuin jälki olisi mennyt, kovasti kyllä teki töitä koko ajan, enkä tiedä olisiko sitten eksynyt jollekin riistajäljelle. Lopulta oikea jälki taas löytyi, ja loppu pätkä meni taas kivasti. Ensin pyyhälsi jäljen vierustaa kaadon ohi, mutta ilmavainulla palasi kaadolle. Hienosti jäi sorkan luo, ja siinä vaiheessa tulikin jo ohjaajan taskusta pikkurasia keitettyä broilerin maksaa ja sydäntä palkaksi.

Ihan onnistuneet treenit oli, jälki tosiaan oli melko lyhyt, ihan max. 300m.
Parasta koko treeneissä taisi olla kun näki kuinka tohinalla ja innoissaan Vieno lähti jäljelle :)


Kamera ei matkannut metsään tällä kertaa, mutta tässä pari kuvaa kesäiseltä jäljeltä Vapun kanssa:

Vappu makuuta tutkimassa
Kaato löytyi, ja nyt herkutellaan palkalla :)

0 kommenttia: